Rakentaminen ja urakoitsijat

« takaisin kotisivulle (homepage)

Lämmin talvisäilytys veneelle monestakin syystä

Julkaistu

Suomi on siitä erikoinen veneilijöiden maa, että kesäaikaan veneilyä voi harjoittaa lähes rajattomasti niin sisämaassa kuin rannikkovesilläkin. Talven tullessa veneet on kuitenkin usein nostettava vedestä talvitelakalle, sillä lämmitettäviä satama-altaita on vain rajallinen määrä. Sulassakin vedessä uiva vene voi kärsiä pakkasen ja lumen tekemistä tuhoista, vaikka pohja pysyisikin kunnossa. Talvi tuo siis haasteita ja lisätyötä veneilijöille. Mutta jos talvisäilytys on järjestetty mahdollisimman helpoksi, se on suuri helpotus veneen omistajille.

Talvisäilytyksen edut

Talvisäilytys veneelle kestää tavallisesti lokakuusta huhtikuuhun. Ihan pohjoisessa veneitä nostetaan vedestä jo syyskuussa ja lasketaan vesille vasta toukokuussa. Pienempää venettä voi hyvin säilyttää rannalla telakalle nostettuna, hyvin kiinnitettynä ja pressulla suojattuna. Tällaisessa veneessä ei kenties ole moottoria lukuun ottamatta juurikaan muuta tekniikkaa. Tällöinkin veneestä tulee tyhjentää polttoainesäilö ja moottori tulee käsitellä ja suojata korroosiolta. Mutta mitä teknisempi vene on, sitä viisaampaa olisi hankkia sille erityinen lämmin tila säilytystä varten.

Lämmin talvisäilytys veneelle kannattaa eritoten, jos veneessä on tekniikkaa, jonka tulisi pysyä sulana. Myös veneen sisustus, kuten tekstiilit ja pehmusteet ovat usein sellaisia, että niiden ei saisi antaa kostua ja jäätyä. Tämä prosessi saattaa muutoin aiheuttaa homehtumista.

Koska rikollisuus on valitettavasti lisääntynyt kaikkialla, ulottuu se venesatamiin asti. Jos vene on vartioidulla talvisäilytysalueella tai vieläpä sisähallissa, tämä ehkäisee huomattavasti rikollisuuden kohteeksi joutumista.

Työvaiheet

Ennen kuin venettä siirretään vedestä talvisäilytykseen, täytyy sen siirto tai nosto suunnitella huolellisesti. Pieni ja keskikokoinen vene siirtyvät rannan telakalle porakonevinssiä käyttämällä. Isompi vene on kuitenkin nostettava nostolaitteella. Tällöin veneen omistajan on tiedettävä veneen paino, jotta oikean vahvuinen nostokalusto osataan toimittaa paikalle. Voi olla joitakin toimenpiteitä, jotka on hyvä suorittaa ennen siirtoa tai nostoa, kun vene on vielä vedessä. Näistä löytyy tieto veneen ohjekirjasta.

Mikäli vene säilytetään ulkona, on syytä kiinnittää se erityisen hyvin mahdollisen myrskyn varalta. Samoin lumi- ja sadesuojaus tulee tehdä huolella. Lämmin talvisäilytys veneelle sen sijaan on huolettomampaa ja turvallisempaa, joskin hieman hintavampaa. Venehallia lämmitetään niin, ettei lämpötila laske missään vaiheessa pakkasen puolelle. Halli on myös ulkopuolisilta suojattu.

Talvisäilytys veneelle: S-Marin Oy.


jaa